PIDÄ PELIVARAA-kurssi hälytysajoneuvon kuljettajille


Kurssi pidettiin 11.-12.2.2005 Saarenkylän paloasemalla ja Norvajärven ajoharjoitteluradalla. Asiantuntevina kouluttajina toimivat rovaniemeläiset Erkki Rannanpää ja Pekka Koivukangas. Kurssilla perehdyttiin teoriassa ja käytännössä mm. valojen käyttöön, hälytyslaitteiden havaittavuuteen, nopeuden vaikutukseen jarrutusmatkaan ja ABS-jarrujen käyttöön.

Kurssin suoritti yhteensä 17 henkilöä Saarenkylän VPK:n hälytysosastosta ja Kivitaipaleen kyläosastosta. Kurssi jakautui kahdelle päivälle, joista perjantaina opeteltiin valojen oikea käyttö ensin taululta ja kalvoilta. Teoriapaketin jälkeen menimme ajoharjoitteluradalle soveltamaan opittua käytäntöön.

Tämän opetuksena mainittakoon sellainen hassu seikka, että tummiin pukeutunut näkyy talvikelillä paremmin ilman valoja, kuin lähivaloilla. Siis JOS ei ole heijastimia. Heijastintahan tulee tietenkin aina käyttää. Ja myös ajovaloja...

Lauantaiaamuna jatkettiin paloasemalla ennakoivan ajon teoriaopetuksella ja suoritettiin ryhmätöinä kahden ihmisen kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden "jälkipuinti", eli millä keinoin tämä surullinen tapahtuma olisi ollut vältettävissä. Teoriaosuuden loppupäätelmänä todettiin, että autoilijan on parempi saapua vaikka hieman myöhässä, kuin jäädä puolen kilometrin päähän kohteesta. Ylinopeudella saavutettava hyöty on kuitenkin huomattavasti pienempi, kuin siitä aiheutunut riski itselle ja muille.

Saarenkylän VPK:n naisosaston valmistaman erittäin runsaan ja maittavan lounaan jälkeen siirryimme ajoharjoitteluradalle käytännön harjoituksiin.

Harjoitukset aloitettiin yhden henkilön reaktioajan ja jarrutusmatkan mittaamisella 60 km/h nopeudesta. Jo tämä testi osoitti, että luvassa on sangen järisyttäviä kokemuksia jarrutus- ja pysähtymismatkoista talvikelillä.. Vertailun vuoksi suoritimme vielä hätäjarrutuksen RM13:lla ja RM131:llä. (videot sivun alareunassa)

Seuraavana osiona siirryimme väistökokeen pariin ensin kevyillä ajoneuvoilla ja sen jälkeen RM11:llä ja RM131:llä Näiden varsin opettavaisten harjoitteiden jälkeen siirryimme paloasemalle kurssin loppupalaute- ja päätöstilaisuuteen.

(Ja ennen sitä eräs kurssilainen hankasi väistöradan keilasta jäänyttä punaista väriä oman valkoisen autonsa etukulmasta...)

Palautetilaisuudessa todettiin kurssin olleen erittäin tarpeellinen ja opettavainen varsinkin talviolosuhteissa suoritettavaa hälytysajoa ajatellen. Samalla todettiin käytännön harjoitusten "pudottaneen väen puusta" oman kaikkivoipaisuuden suhteen.

Yhteenvetona todettakoon kurssin olleen varsin opettavainen tuoreille ja jopa hieman kokeneemmillekin kuljettajille.

Kiitokset vielä kerran osaaville kouluttajille, Pelastuslaitokselle ajoneuvoista ja tieteski osallistujille. Erityiskiitokset naisosastolle muonituksesta.

PIDÄ PELIVARAA-kurssi
- RM13 suorittaa hätäjarrutuksen (AVI-video, 1,4Mt)
- RM131 tekee saman ABS:llä (JPG-kuva, 59kt)
- Santtu väittää tehneensä elämänsä ensimmäisen hätäjarrutuksen ja väistön kuorma-autolla. (AVI-video, 2,4Mt)
- Ja pieleenkin voi mennä.. (sopivalla lahjuksella ylläpito paljastaa kuskin nimen..) (AVI-video, 1,8Mt)